Kultainennoutaja.net

Kohtauksien syy selvisi

Aiemmissa kirjoituksissa mainitut jäykistelykohtaukset, joita pitkään on luultu lihasjumeiksi, ovat nyt luonteeltaan muuttuneet ja osoittautuneet epileptisiksi kohtauksiksi. Ennen Dino jäykisteli ainoastaan seistessä ja oireita oli huomattavissa takajaloissa, selässä ja niiden jännittämisenä. Sittemmin oireet ovat yleistyneet huomattavasti ja jäykistelyä ja tärinää on tapahtunut nimenomaan levossa makuuasennossa. Verikokeista ei löytynyt mitään muuta syytä kohtauksien aiheuttajaksi, joten Dinolle aloitettiin viime viikolla Barbivet-lääkitys, joka on siis koirien epilepsialääke. Kohtauksia ei ole sen jälkeen ainakaan näkynyt, vaikka annostus on todella alhainen. Verikoekontrolliin mennään parin viikon kuluttua.

Vaikka harrastukset jäävät nyt sitten lopullisesti  jatkuvan lääkityksen vuoksi, niin eipä se elämää muuten haittaa. Pääasia on, että kohtaukset pysyisivät poissa. Dinon kanssa on käyty hiihtämässä paljon järven jäällä, sekä vetohiihtoa että vapaana juoksentelemalla. 10 kilometrin hiihtolenkki taittuu helposti, joten hyvässä kunnossa tuo rakas karvakorva edelleen on, vaikka ikää tulee jo pian 8 vuotta täyteen.

Ja ei kun hiihtämään!

Muutto maalle

Eipä tullut osallistuttua koskaan tuohon tokoon, josta vielä syksymmällä hehkutin. Ylläri ylläri raksakiireet veivät taas voiton harrastuksista. Mutta nyt Dino on päässyt vihdoin elelemään normaalia elämää parin vuoden raksailun jälkeen ja nauttii olostansa täällä rauhan keskellä. Jouluaattona muutettiin uuteen taloon. Lenkeille on vihdoista viimein ehditty, ja voi pojat, että niistä on nauttinut sekä koira että emäntä. Tiedä sitten, kumpi oikeasti enemmän. ;-D Dino on kotiutunut uuteen taloon oikein mainiosti ensimmäisen yön haahuilun jälkeen. Onhan se täällä viettänyt koko raksa-ajan jo, joten enemmänkin on tuntunut siltä, että se oli valmiina huokaisemaan “nytkö vasta tänne oikeasti muutettiin”.

Nyt katsotaan, kuinka elämä lähtee harrastusten ja normaalin elämisen osalta luistamaan. Hyvää uutta vuotta 2009 kaikille!

En gång till. Vielä kerran pojat!

Sinne lähti postin mukana ilmoittautuminen TOKO-kokeeseen. Epätodellista. Olin jo täysin asennoitunut siihen, että Dinon kanssa on tokoilut tokoiltu, eikä kisakentille enää lähdetä. Mutta kuinkas kävikään… taas se tokokärpänen tuli ja pisti kumminkin. Siihen ei tarvittu kuin yksi päivä kisakatsomossa, syksyn TOKO-kurssin ohjaamisen aloittaminen (tässä vaiheessa lähinnä suunnittelu) ja sitten yhdet kokeilutreenit. Näiden jälkeen tajusin, kuinka paljon sitä oikeasti itse kaipaa koiran kanssa yhdessä tekemistä. Treenit tontilla paljastivat, että mikään oppi ei ole koiran päästä vuodessa kadonnut. Päinvastoin. Se on saanut levätä ja tylsistyä, kun emännällä ei ole ollut yhteistä aikaa tarjota kuin satunnaisesti. Nyt kun se pääsi näyttämään kykynsä ja pitämään hauskaa, niin voi sitä riemua.

Nyt on tarkoitus vakaasti pitää se asenne. Ilon kautta siis. Ei nihkeilyä ja hiomista, vaan nyt pidetään hauskaa. Ei treenata pitkiä pätkiä, vaan kunnon palkkausta ja motivointia. Dino teki omissa treeneissä täydelliset suoritukset luoksetulosta, ruudusta, maahanmenosta, seuraamisesta, kaukokäskyistä ja istumisesta. Tarkoitus ei ole siis jurikaan edes treenata näitä: hyppynoutoa, metallinoutoa ja tunnaria vaan muutaman kerran. Kyllä ne opit oikeasti siellä ovat, joten turha nipottaa. Mietin sitä viimeistä koettammekin vuoden takaa, kuinka se alkoi niin loistavasti ja oikealla vireellä. Kentän pinnan hajut veivät kuitenkin voiton ja pisti kaiken pipariksi. Ja muistan kuin eilispäivän sen pettymyksen ja kuinka annoin sen liikaa näkyä. Nyt on tarkoitus pyyhkiä tuo muisto pois ja pitää hauskaa. Teki koira mitä tahansa. Mutta Dinokin ansaitsee päästä vielä kerran kehään niin, että meillä molemmilla on kivaa. Mikäli se ei tuota tulosta, niin siihen on hyvä sitten lopettaa.

Ensi maantaina alkaa minulla taas TOKO-kurssin vetäminen. Ensimmäistä kertaa vedän nyt penturyhmää, jossa osallistujat ovat n. 4-5 kk ikäisiä. Mukava kokemus varmasti edessä ja se antaa mahdollisuuden treenata edes kerran viikossa sen hetken verran itsekin. Se saa riittää meille + muutama hassu leikkitreeni tontilla. Luotan Dinoon.

Kesä tuli ja melkeinpä meni jo

Oikein huono omatunto iskee, kun katsoo viimeisen päivityksen päivämäärää: yli 3 kuukautta sitten. Dinon kesä on kulunut lähes täysin raksaillessa. Nyt voi jo sanoa, että se on täysin kotiutunut tontille. Enää ei tarvitse jatkuvasti olla silmä kovana vahtimassa, missä puskassa vähänkin heiluu, vaan pihamaalla voi rötköttää ja retkottaa reporankana kyljellään koisimassa. Välillä sitten ajetaan jänöjussia takaa. Ja nyt se jopa viihtyy yksinään mökissäkin jo, toisin kuin viime kesänä.

Kävimme me Dinon kanssa viikon verran viettämässä Porvoon mökillä. Siellä Dino sai totutella olemaan 3-vuotiaan tytön kaveri. Voitte kuvitella, että D on aavistuksen liian vauhdikas noin pienen lapsen leikkeihin. Kovasti kiinnostus oli kyllä molemminpuolista, mutta yksikin kovaääninen haukahdus oli omiaan viilentämään välit taas hetkeksi: eli sekunnin sadasosaksi. ;-D Dino ei ole aikuisiällä tottunut lainkaan pikkulapsiin, joten se ei ymmärrä ääntään, kokoaan ja vauhtiaan. Kovasti se haluaisi kuitenkin olla mieliksi.

Tänäkin kesänä on podettu perinteinen ihotulehdus, joka lääkittiiin antibiooteilla. Sitten lisäksi Dino oli telonut polvensa heinäkuun puolivälissä tontilla jossakin. En tiedä, mitä oli tapahtunut, mutta yhtäkkiä illalla se ei enää varannut painoaan ollenkaan oikealle takajalalle. Seuraavana päivänä lääkärissä epäiltiin ristisidettä ja se rauhoituksessa tarkistettiinkin, mutta mitään ei löytynyt. Viikon verran elettiin kipulääkkeillä ja sen jälkeen herra oli taas oma itsensä. Uitu on ja kovasti. Lisäksi pyöräilyä on jatkettu. Nykyään yritetään käydä joka päivä juoksemassa vähintään oman hiekkatien verran, eli kilometri suuntaansa - dinomaiseen tapaan täyttä laukkaa edes-takaisin. Ja välillä pidennetään lenkkiä isolle tielle ja mennään kevyttä ravia nätisti pyörän vieressä. Ei tarvitse ottaa kuin pyörä esille, niin johan alkaa jalka vipattaa ja ilme kirkastua. Kovat ovat menohalut.

Galleriasta löytyy kuvia soramonttulenkiltä.

Pyöräily on pop

Ollaan Dinon kanssa keksitty uusi harrastus näin vanhemmalla iällä, nimittäin pyöräily. Villissä nuoruudessa ei olisi tullut edes mieleen kokeilla moista menoa tuon höyrypään kanssa, mutta nyt kun sitä ensimmäisiä kertoja kokeilin, niin sehän sujui mallikkaasti ihan heti. Eikä meillä varusteina ole mitään dogbaikereita tai muita hienouksia, ei muuta kuin koira käskyllä vierelle seuraamaan remmin päähän ja menoksi. No, sen verran keksin laittaa venyvän kumiosan remmin päähän, että hieman joustoa löytyy, mikäli Dino päättää pompata yhtäkkiä pusikkoon. Ja kypärä päässä totta kai. Dino tuntuu tykkäävän pyöräilystä ihan tosissaan, vauhtia saa oikein hillitä käskyin. Myös tässä lajissa, kuten vetohiihdossa, on oikein mainiota, että koira tuntee käskyt “vasen-oikea” ja “rauhassa” sekä “EEEIII!”.

Perjantaina pyöräiltiin Näsijärven rantaan uimaan ensimmäistä kertaa tänä keväänä. Ja tänään Dino pyöräili kanssani 4 km suuntaansa raviradalle tokokurssia pitämään. Pääsipä tuo vähän taas näyttämään vanhoja oppejakin. Dinolla oli tosin hermoissa pitelemistä, kun muut harjoittelivat HÄNEN noutokapuloillaan noutoja nenän vieressä. Ja tytötkin kiinnostivat kovasti, kun eihän tuollainen maalaistunut koira enää tyttöjä muuten juuri näe. Vähän siinä tokoiltiin Dinonkin kanssa, varmaan ainuita kertoja n. 8 kuukauteen. Kovasti oli intoa tehdä.

Ensimmäinen mökkiviikonloppukin on takana tältä keväältä. Dino tuntui nyt viihtyvän mökissä oikein mainiosti, toisin kuin viime kesänä se hieman protestoi sinne yksin jäämistä. Nyt se nautti, kun sai olla koko viikonlopun omilla tiluksilla vaeltelemassa ja pitämässä jöötä linnuille. Tästä se todellinen raksakesä alkaa taas, kun yövytäänkin raksalla. Toissa viikonloppuna oltiin Jämillä käymässä lentokenttäkoirailemassa. Dino oli pari päivää siellä juoksentelemassa ja ihmisiä viihdyttämässä.

Ihmettelen kyllä sitä, kuinka tuolla voi olla noin paljon energiaa vielä tässäkin iässä. Ei se edes juurikaan väsy, vaikka pari päivää juoksee putkeen. Eläinlääkärissä kyllä tässä tosin käytiin viikko-pari sitten ja otettiin verikokeet ja kaikki. Dino nimittäin on pari sellaista “kouristuskohausta” saanut, muttei kuitenkaan mitään epileptistyyppisiä kohtauksia vaan ennemminkin sellaisia lihasten jäykistyskohtauksia. “Kohtaus” on ehkä vähän väärä sana, se pikemminkin jännittää pariksi minuutiksi kaikki lihaksensa ihan kivikoviksi ja köyristää selkäänsä - muttei tunnu kipuilevan. Eipä tutkimuksista mitään löytynyt, kovin on terveenoloinen koira. Päädyttiin siihen lopputulokseen, että kyseessä on vain jokin lihasjumi, joka sitten pistää koko kropan jännittyneeksi. Säännöllinen hieronta on siis paikallaan. Karvat tuo on tiputtanut talven jälkeen kuonon päältä, samaa se teki viime keväänä, joskin vähemmissä määrin. Ehkäpä ne siihen taas kasvavat takaisin.

Dino toivottelee aurinkoista kevättä kaikille! Se on uinti-, pyöräily- ja ulkonalojumiskausi korkattu ja meno jatkuu!

Pirteän railakas pääsiäinen

Raksakoira muuttui pääsiäisenä laiskanpulskeasta pupusta reippaksi rusakoksi. Pitkänperjantain ja lauantain talvikelit hellivät meitä auringonpaisteellaan. Perjantaina käyskenneltiin omalla tontilla ja sitten käytiin Pinsiössä aakeuksilla laakeuksilla juoksentelemassa. Launtaiaamuna käännettiin Dinon kanssa auton nokka kohti Jämijärveä, jossa Jani oli jo lentotouhuissa. Koko pitkä päivä vietettiin lentokentällä palloa potkien ja kirmaillen. Dino oli pakko pistää autoon jäähylle, kun emäntä kiinnittäytyi tandemvaljaisiin ja lähdetiin Janin kanssa yhdessä taivaalle. Tiedä, mitä siitä olisi seurannut, jos Dino olisi ollut vieressä katsomassa. Varmaan olisi tarrannut punttiin kiinni ja estänyt lentelyt kokonaan. Kyllä se autostakin jotain näki, koska haukku kuului aika pitkälle. 7 tunnin ulkoilu vei veronsa, ja illalla mökissä oli hiljainen koira. Tosin se jaksoi kyllä kierrellä hakemassa kultakin vuorollaan rapsutuksia. Loppuillaksi se parkkeerasi itsensä apajille ja lopulta se saikin päivän huipennukseksi raavailta äijiltä syömättä jääneet läskipalat. Dinon mielestä päivä oli varmasti ihan napakymppi.

Tänään Dino nukkuikin piiiitkään, mutta pääsi vielä iltapäivästä juoksentelemaan Saran & Idan kanssa Leinolan pelloille. Yllättävän hyvin D jaksoi painaa huolimatta edellispäivän rankasta juoksusaldosta. Onneksi tuo Sara on hyvä tyttö pitämään puoliaan tuollaisia suoria ehdotuksia tekeviä miehiä vastaan. Huomennakin näyttäisi olevan hieno talvipäivä tulossa, joten eiköhän sitä ulkoilla vielä kerta kiellon päälle oikein kunnolla.

Loistokas pääsiäinen. Kuviakin on nähtävillä.

Dino 7 v!

Onnea nyt jo 7-vuotiaalle karvakorvalle! Näin komeaa ikää täytyy jo juhlia oikein kunnolla. Emännällä on tänään tiedossa lahjan- ja nakkikakunhakureissu. Täytyy kyllä sanoa, ettei Dinosta ikinä uskoisi sen jo kolkuttelevan tällaisia ikävuosia, niin virtaa täynnä ja pentumainen se vielä on. Oli oikein ihanaa katsoa, kun viikonloppuna tehtiin pitkä lenkki, kuinka voikaan aikuinen koira nauttia niin täysin rinnoin juoksemisesta ja ulkoilusta. Nyt pääsiäisenäkin on onneksi paljon ulkoilua tiedossa, kun raksahommat hetkeksi hiljenevät.

Harmillista, kun tämä talvi on ollut niin vähäluminen ja ennen kaikkea pakkakasta ei ole ollut tarpeeksi, niin järven jäälle ei ole kertaakaan päästy. Hiihtohommat ovat siis jääneet tältä talvelta tyystin väliin ja muutenkin tuo talvien taattu merkki, eli jäällä kirmailu. Emäntä on nyt käynyt pitämässä jo useamman viikon tokon jatkokurssia, mutta Dino ei ole vielä päässyt näyttämään nuoremmilleen esimerkkiä kontaktista ja täpäkästä seuraamisesta. Emännällä ei nimittäin ole ollut autoa käytettävissä, joten 8 km koulutusreissut on saanut tehdä jalan… No, mitäpä sitä ei tekisi koirien eteen…. Kevään korvilla Dino varmasti pääsee myös vähän mukaan tokoilemaan.

Toissapäivänä korviimme kantautui suru-uutisia, sillä Dinon äiti Vipsu (Fairquest Quiet Whisper) oli siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Kiitos Vipsu-äidille pojan upeasta vekkulimaisesta ja iki-iloisesta luonteesta. Autoilu oli sekä äidin että pojan rakas harrastus. Ninalle perheineen ja Catharinalle syvä osanotto.

Vuosi aluillaan

Uusi vuosi on alkanut, mutta se ei ole tuonut tullessaan mitään uutta Dinon elämässä. Pienen (?) koiran päätä ei muu pakota kuin miettiminen, mihin sitä asettuisi tarkkailemaan talon edistymistä. Pitäisikö valita alakerran eteinen, takkahuoneen oven edusta, lämpimä paikka kiukaan edestä saunatiloista vai kiipeäisikö yläkertaan tutkailemaan ja makoilemaan. Ja tietysti sitä voi ulkonakin nuuhkia luontoa, käydä tutkimusreissuilla ja makoilla lumihangessa. Yhdellä sanalla kuvaten elämä on leppoisaa. Tietysti reviiriäkin pitää vahtia, esimerkiksi jahdata naapurin kissat loitolle omalta tontilta. Yhtenä päivänä Dino oli saada hepulin, kun se katseli naapureiden hevosia ja yhtäkkiä alkoi kuulua mönkijän ääntä jostakin. Dino ilmeisesti luuli, että siellä oli pörisiviä hevosia ja sai järjettömän vahtimurinakohtauksen. Yritä siinä nyt sitten selittää, että se ei ole hevosen ääni…. Dino on tehnyt jo parina iltana tontilla myös pienen katoamistempun, eli ennen kotiin lähtöä on kadonnut muutamaksi minuutiksi johonkin. Melkeinpä aina kotimatkalla näkyy tien varressa jänispariskunta, joten niiden perässä se Dinokin varmaan aina käy tekemässä metsästyskierroksen.

Tokoilemaan ei ole ehditty ollenkaan. Lenkeillä on käyty hyvin säästeliäästi ja tuntuukin, että D:ltä on ehtinyt kadota ennen niin huippuhyvät lihakset täysin… Mutta minkäs teet, kun aikaa ei ole touhuta tuon koiran kanssa sitä, mitä ennen raksaprojektia. Onneksi sentään tontilla tulee sitä juoksutettua lumipallojen perässä ja muutenkin. Nyt kun siellä on vihdoin sen 10 cm lunta, niin Dino on tapansa mukaan innoissaan lumileikeistä. Tässä kevään korvilla pääsee Dinzi edes vähän näyttämään kynsiään tokon parissa, kun pidän taas kymmenen kerran tokon jatkokurssin noutajille. Hinski taitaa päästä taas koekaniiniksi tai osoittamaan jotakin, mitä on joskus osannut… Jos sitä vähän treenailisi sitten omaksi iloksi aina treenien jälkeen. Kovasti tekisi mieli treenailla jo.

Tunnelmallista joulua!

Oikein rauhaisaa ja tunnelmallista joulunaikaa kaikille ystäville ja tutuille! Tänä vuonna kortitkin jäivät pitkälti lähettämättä, kun kiirettä on pitänyt niin paljon raksaprojektin kimpussa. Joillekin yritin lähettää sähköpostikortteja, mutta sekin yritys epäonnistui surkeasti. Joten, varmasti moni saa jouluterveisemme näin sivujemme kautta. Viettäkäähän ihana joulu ja koiramaisen mukavaa uutta vuotta!

Vuosi 2007 kului osaltamme kuin siivillä, käytännössä koko vuosi on vietetty raksalla. Dino on viettänyt raksachampioonin virkaa, tonttia vahtien. Harrastusrintamalla on ollut hiljaista: muutamassa kokeessa käytiin kevään ja kesän aikana ja tokoiltiin omaksi iloksemme, mutta koska treenit olivat todella vähäisiä, ei VOI2-tulosta parempaan tänä vuonna ylletty. Ensi vuodestakaan ei ole tietoa, että ehditäänkö treenaamaan tai kisaamaan tai tekemään ylipäätään mitään harrastusrintamalla, mutta toivottavasti kesän jälkeen ollaan jo menoissa mukana uudella innolla.

Dino voi oikein loistavasti, ei ole ollut vaivoja tai kolotuksia missään. Herra ikääntyy, mutta missään se ei näy. Alkuvuodesta vietetään sitten jo 7-vuotissynttäreitä…  Vetreä on kuin puolivuotiaan pojan koipi ja mieli.

Dino suunnittelee viettävänsä rauhallisen ja makoisan joulun. Tehkäähän te muut myös niin!

Kiitos ihanat tokokurssilaiset!

Eilen loppui syksyn 10 kerran tokokurssi, ja nyt on hyvä summata, mitä itselle jäi ensimmäisestä koulutuskokemuksesta käteen. Kurssi oli erittäin antoisa - ennen kaikkea sen takia, että kurssilaiset olivat motivoituneita ja treenasivat ahkerasti. Kiitos heille siitä! Kymmenen viikkoa sitten kovinkaan moni koira ei vielä seurannut kovinkaan näyttävästi, saatika osannut mennä maahan suoraan tai pysähtyä käskystä. Nyt nämä perusasiat ovat hanskassa kaikilla osallistuneilla! Ihan loistavaa työtä kaikilta. Vikalla kurssikerralla päästiin jo tekemään leikkimielistä möllitokoa. Kurssiin mahtui yllättävän paljon ohjelmaa: paljon seuraamista, liikkeestä maahanmenoa, liikkeestä seisomista, hyppyä, noudon harjoittelua, kaukokäskyjen tekniikkatreeniä jne. Ei muuta kuin antakaa palaa kurssilaiset myös jatkossa samalla innolla, niin hyvä tulee. Varmasti kisakentillä törmätään jossakin välissä.

Parasta oli huomata, että omasta monen vuoden tahkoamisesta voi olla muillekin hyötyä. Varsinkin, kun kurssilla oli paljon nuoria, innokkaita labbisuroksia, niin meno tuntui oikein kotoisalta. Kiitos kaikista saamistani kiitoksista ja etenkin niistä teatterilipuista tietysti. Ehkäpä ensi keväänä taas samoissa merkeissä…?